|
|
|


|
Aloitin yritystoiminnan v. 1986 toiminimellä kotitilani vanhassa navetassa ilta- ja viikonlopputöinä. |
| Ensimmäinen työstökone oli huutokaupasta ostettu vanha kärkisorvi. |
| Muutaman vuoden kuluttua työmäärä oli kasvanut ja konekantakin monipuolistunut siinä määrin, että uskalsin jäädä kokopäiväisesti yrittäjäksi. |
| Aviopuolisoni tuli mukaan toimintaan noihin aikoihin, ensin sivutoimisesti ja myöhemmin päätoimisesti, tehden paperitöitä ja yhä enenevässä määrin myös koneistustöitä. |
| V. 1996 valmistui uudet n. 400 neliömetrin toimitilat. |
| Työntekijöitä on ollut meidän lisäksi vaihtelevasti 1-3. |
| Osakeyhtiöksi yritys muutettiin v. 1995. |
| |
| Hannu Suvanto |
| |
| |